Luulin, että mies oli vaihtanut vaakaan paristot ja että se toimii taas. Hyppäsin vaa'alle ja se näytti 70,6 kg!!! Ilmiömäistä. Olin niin innoissani, että illemmalla punnitsin taas, ja nyt se p%&(€#((n vaaka näyttikin 77,9 kg. Eli se siitä. Vaaka on rikki.
On kyllä todella vaikeaa olla kevyemmin. Luulisi, että näin helteellä se on helppoa, mutta kyllä maistuu jäätelö, raparperipiirakka, valkoviini... Huokaus.
Nyt pitäisi keksiä jotain muuta dieetinpoikasta kun se nutraus. En voi olla syömättä. Pitäisi saada syödä HYVÄÄ ruokaa, niin ettei näe nälkää, ja laihtua silti. Any ideas?
Stellan kutistus
sunnuntai 3. heinäkuuta 2011
sunnuntai 26. kesäkuuta 2011
Juhannus-morkkis
Juhannus oli ja meni, ja siihen loppui nutrailu. Ainakin toistaiseksi. Hyvin se kyllä sen 3 päivää ennen jussia meni, tai siis söin vain salaattia sekä Nutriletteja. Olisi ollut aivan päätöntä syödä juhannuksena pussiruokaa ja ateriankorvikepatukoita, kun tarjolla oli suven herkkuja. Söin lohta, uusia perunoita, makkaraa, grillattua naudanlihaa, halloumia, kesäkurpitsoita, perunasalaattia. Hillitysti viiniä ja olutta.
Kuitenkin pakko armahtaa itseä ja sanoa, että hillitsin itseni (ekaa kertaa piiiitkään aikaan) enkä syönyt tarjottua kääretorttua enkä ehkä maailman parasta lämmintä munkkia, jonka kaikki muut seurueessa ottivat kahvilassa. Kävin myös pari kertaa pelaamassa golfia = 12 km kävely per kerta.
Mutta joo, nyt pitäisi kuitenkin palata ruotuun = keventää taas arkiruokavaliota.
Olen ajatellut jatkaa osittaisella VLCD-dieetillä siten, että korvaan osan aterioista Nutrilett-tuotteilla. Aamiaisleivät aion huomisaamusta vaihtaa smoothieen. Mutta miksi sen pitäisi olla sellainen paha pussi: hyvä aamiaisvaihtoehto lienee myös itse sekoitettu pirtelö marjoista, rasvattomasta maidosta ja leseistä, vai? Lounaaksi aion syödä pääasiassa salaatteja.
En muuten yhtään tiedä, lähtikö paino edes laskusuuntaan niiden muutaman päivän aikana, kun mun vaa'asta on loppunut paristot :(. Parasta hankkia uudet, jotta ei huijaa itseään!
Ihanaa keskikesää!

tiistai 21. kesäkuuta 2011
Nutrilett Quick Start
Aloitin nyt sitten VLCD-dieetin Nutrielettin Quick Startilla. Aloitin eilen illalla, ja tänään olen yrittänyt pysyä ruodussa. Se on V-A-I-K-E-A-A!!
Ainakin nyt tuntuu miltei mahdottomalta ajatukselta syödä pelkkiä quick startin tuotteita: silloin vasta nälkä olisikin. Tänään lisäsin perussettiin sentään yhden salaatin lounaaksi, ja vähän salaattia myös illalla. Kokonaisuudessaan ruokavalio siis näytti tältä:
Aamiainen: pussipirtelö (yäk, jäi jotenkin paakkuraiseksi)
Välipala: kasvisliemi
Lounas: vihreä salaatti ja siinä vähän kanaa
Iltapäivä: Nutrilett-patukka
Illallinen: Nutrilett-pussipasta + vihreää salaattia
Jälkiruoka: Nutrilett-vaniljavanukas ja mansikoita
Olo on, että en todellakaan ole syönyt riittävästi. Pieni nälkä ikäänkuin koko ajan. MUTTA, aiemmilta laihdutuskierroksilta tiedän, että tältä tuntuu aina aluksi, kunnes vatsalaukku tottuu pienempiin annoksiin ja kalorimääriin. Nyt aion kyllä sinnitellä, koska tämä pulleus ei vaan voi jatkua. Vi%&##aa kun vaatteet ei mahdu päälle.
Tarkoitus olisi kestää tällä quick startilla nyt ainakin juhannusaattoon, eli vielä ke+to. Tietysti sitten ei saa repsahtaa, vaan jatkaa pienemmillä ja terveellisemmillä annoksilla. Ei mättöä, ei herkkuja.
Kirjoittelen tätä blogia lähinnä itselleni, mutta jos joku nyt sattuu tätä lukemaan, olisi mahtavaa kuulla, oletteko saavuttaneet tuloksia Nutriletilla ja miten nopeasti paino lähti putoamaan ja onnistuiko se yhdistelemällä pussiruokaa ja muuta vai pelkillä ateriankorvikkeilla?

Tunnisteet:
dieetti,
laihdutus,
Nutrilett,
Quick Start,
VLCD
sunnuntai 12. kesäkuuta 2011
Olutta ja makkaraa
Olen vaan niin syntinen, ja syönyt koko viikonlopun makkaraa, irtokarkkeja, jäätelöä ja juonut useamman oluen. En tietysti känniin, mutta makkaran kanssa. Miten tästä kuntoremontista muka voisi tulla jotain?
Liikuntasaldo on melko surkea: 1 x koiran kanssa 1,5t lenkki (5500 askelta) ja eilen 18 reikää golfia (trackerin mukaan 15 km lenkki). Parempi tietysti kun ei mitään.
Olen miettinyt - minkä nyt herkkujen syönniltä olen ennättänyt - mikä täysvauhtidieetti sopisi parhaiten. Olen ajatellut kokeilla huomisesta VLCD-ruokavaliota, lue: ateriankorvikkeita, jos pystyisi edes 1-2 viikkoa ennen juhannusta, että saisi laihtumisen aluille. Onko kellään kokemusta? On tietysti, mutta jakaisitko?
Muuten on tietysti ollut ihanan lämmintä, mutta siitäkin nauttisi enemmän ilman läskejä...

maanantai 6. kesäkuuta 2011
Edistystä?
Epäilen, että mun vaaka huijaa. Tsekkasin aamulla, ja vaaka näytti 77,1 kg - vaikka en ole mielestäni vielä saanut uhoamisesta huolimatta mitään aikaan laihdutuksen suhteen.
No sain sentään pakattua lenkkarit mukaan työmatkalle Saksaan. Täällä sataa tosin vettä, joten se siitä. Toinen ilonpilkku: ostin mansikoita sämpylän sijaan kun tuli nälkä. Silläkin uhalla, että saan nyt vielä EHEC-viruksen, sitä kun on täällä suunnalla liikkeellä.
Aion pian kirjoittaa jonkinlaisen kutistussuunnitelman, eihän tästä mitään tule muuten. Mikä olisi se paras tapa/dieetti/joku-mitä-seurata?
Stella

torstai 2. kesäkuuta 2011
...tai sitten ei (vielä).
Olen tullut tunnustamaan, etten ole oikein päässyt alkuunkaan kutistuksessa. Luulin, että blogin aloittaminen psyykkaisi, mutta sitten kävi klassiset, että ei ole ollut aikaa kirjoittaa, joten ei ole ollut aikaa keventää jne. Ks. tekosyyt 1, 2 ja (huokaus!) 5.
Noh, olen armollinen: ei niitä kiloja ole tullut lisääkään, koska olen lenkkeillyt koiran kanssa muutamia kertoja ja kävin jopa kahdesti pelaamassa golfia. BTW, kerron koiran tarinan toiste, se tuli perheeseeni suurelta osin tätä käsissämme olevaa hanketta ajatellen.
Mutta sen sijaan olen lueskellut naistenlehtiä ja eikös lähes joka lehdessä joku julkkis (?) ole laihduttanut itsensä melkein kuin eri ihmiseksi. Seuraavassa näistä 3.
1) PAM:in pj. Ann Selin kävi laihdutusleikkauksessa - ehkä hieman radikaalia, mutta otti itseään niskasta ja hankki uuden elämän, vaikka jo menestynyt olikin. - 48 kg. Admirable.

2) Levin Hullu Poro -ravintolan perustaja Päivikki Palosaari laihtui 40 kg ilmeisesti lähinnä karppaamalla. Luin, että hän veti alkuun pari viikkoa pelkkiä kaupan valmiskeittoja.

3) Tatuointitaiteilija Wilma Schlizewski pudotti 24 viikossa 24 kg hiidihydraatittomalla ruokavaliolla ja personal trainerin ohjelmalla. Kuntosalitreeniä ja pitkiä kävelylenkkejä, lehdistä on lukenut.

<- Wilma ENNEN ja JÄLKEEN
...vain muutaman nimetäkseni. Nämä naiset ovat kaikki itseäni vanhempia ja töitä tekeviä, ja silti ovat saaneet tsempattua.
Joku itseäni viisaampi on sanonut, että kun tiedostaa jotain, on se ensimmäinen askel tavoitteeseen.
Minä tiedostan.

sunnuntai 22. toukokuuta 2011
Kutistus alkaa
Nyt riitti. Nimittäin tekosyiden keksiminen. Vaikka TIEDÄN, että terveyteni vaatii elämäntaparemonttia ja etenkin keskivartalo extreme makeoveria, olen kova löytämään syitä aloittaa remontti vasta huomenna.
TEKOSYIDEN TOP 5:
1) Aloitan huomenna, siispä ei haittaa vaikka vedän tänään hampurilaisaterian.
2) Nyt on vaan liikaa töitä, ei ehdi liikkua ja on pakko syödä, jotta jaksaa.
3) TV:stä tulee (taas) lempisarja, ei voi tehdä muuta kuin istua sohvalla.
4) Olen vielä toipilas (aina jokin pieni tai suuri vaiva),aloitan kun paranen.
5) Olen laiska, on tärkeää hyväksyä itsensä sellaisena kun on.
Mutta miten tähän blogiin päädyttiin?
Siksipä hyvinkin, että painoa on tullut 15 kg lisää viimeisen 6 vuoden aikana. Huonon kunnon ja liiallisen työnteon takia sairastuin, mutta nyt olen toipumassa ja pitäisi päästä kuntoon ettei sama toistu. Haluaisin myös lapsen, mutta tuskinpa näin sairas ja paksu (ja vanha) enää mitään saa. Ja klassisesti: rakastan shoppailua ja olen lopen kyllästynyt ostamaan aina sen vaatteen, joka mahtuu päälle. Riittänee syiksi, vai?
Niinpä aion nyt kutistua normaaleihin mittoihin ja siinä sivussa alkaa voida hyvin.
Jos vain jaksat, tsemppaa mukana!
Stella
PS. Arvaa 2 x juoksinko tänään naisten kympin? En.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)